SEARCH
Your address will show here +12 34 56 78
Valmistautuminen vaellukselle

Paras vaellusaika

Pohjois-Tansaniassa tai Keniassa ei ole vuodenaikoja meidän tuntemassamme mielessä. Siellä vaihtelevat kuivat jaksot ja sadekaudet. Kilimanjarolle ja Kenia-vuorelle kiivetään näköalojen, kimaltavien jäätikköjen, loistavien auringonnousujen ja kuutamoöiden takia. Parhaat vaellusajat ovat kuivina kausina kesäkuusta aina lokakuun loppuun saakka sekä tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana.

Sadekausia on kaksi. Toinen alkaa yleensä huhtikuun puolivälissä ja loppuu viimeistään toukokuun lopussa. Toinen, hieman heikompi sadejakso kestää n. marraskuusta aina joulukuulle saakka.

Emme suosittele lähtöä sateiden aikaan, koska kostea ja sumuinen ilma, liukkaat polut, muta, lumi ja jää vievät parhaan terän sekä näköaloista että vaelluskokemuksesta. Unohtumattomat elämykset tavoitetaan parhaiten kuivien kausien kirkkaina päivinä ja kuutamoöinä.

  • Text Hover
  • Text Hover
  • Text Hover

Fyysinen kunto

Rapakunnossa ei vuorille kannata lähteä. Toisaalta vaeltajan ei myöskään tarvitse olla teräsmies eikä vuorikiipeilyn taitaja. Kilimanjarolle mennään kävellen suhteellisen loivapiirteisiä polkuja pitkin. Vain viimeisen yön viimeinen ponnistus huipulle on vaativampaa maastoa. Huipulle pääsy on aina hyvin yksilöllistä, ja vuoristotauti voi yllättää vahvimmankin. Sen sijaan heikompikuntoinen voi selvitä reissusta kevyesti – kuin mennen tullen.

Hyvä peruskunto on joka tapauksessa tarpeen. Säännöllinen, n. kolme kertaa viikossa tehtävä kestävyys- ja kuntoharjoittelu on hyvää valmistautumista.


Parasta harjoitusta olisivat päivävaellukset vähintään 6 – 8 kg:n repun kanssa Alpeilla tai Lapin tuntureilla. Mutta oivallisia kuntoilumuotoja ovat myös hiihto, lenkkeily, maastopyöräily tai reippaat sauvakävelylenkit kotimaisemissa.

Aloita harjoittelu viimeistään pari kuukautta ennen lähtöä. Jos ulkolajeihin ei ole halua tai mahdollisuutta, niin voit tehdä jalkaharjoitteita kuntosalilaitteilla. Totuttele jalkasi vaelluskenkiin ja hartiasi repun kantamiseen. Varsinkin jalkojen rakot ja hiertymät voivat olla tuskallisia. Olisi myös hyvä lopettaa tupakan sauhuttelu hyvissä ajoin. Mutta sitten olet valmis, kun jaksat hyvin n. 6 tunnin kävelyn vaihtelevassa maastossa n. 8 kg:n reppu selässä. 

  • Text Hover
  • Text Hover
  • Text Hover

Varusteet

Varustelistan tarkoituksena on ohjeistaa teitä pakkaamaan vain välttämätön mukaan. Liian tavaran kantaminen on raskas harrastus ja useamman kantajan käyttäminen maksaa. Jos tuntuu siltä, että ei ole halua ja tarvetta ostaa vuorelle sopivaa vaatetusta, niin ei huolta! Oppaanne vuokraa teille sopivat varusteet. Päivät Kilimanjarolla voivat olla hyvinkin lämpimiä, jopa kuumia. Mutta iltapäivällä viilenee, ja yöt ovat kylmiä aina -20 pakkasasteeseen saakka.

Tärkeät paperit

  • passi
  • Tansanian viisumin saat lentokentältä, Kenian viisumin netistä: www.ecitizen.go.ke. Viisumit maksavat 50 USD. Maksu käteisellä kentällä tai verkossa (Kenia)
  • matkakavakuutuskortti tai muu todistus / muistathan tarkistaa matkan kesketys- ja peruuntumisvakuutuksen
  • keltakuumerokotuksen todistus


Elektroniikka   

  • Kamera, muista varapatterit tai varavirtalaite, koska pattereita ei voi ladata retkeilyn aikana
  • kiikarit
  • tabletti tai matkapuhelin kuvien ottamista / lähettämistä varten


Selkään  

  • Päiväreppu, johon mahtuu kuivia vaihtovaatteita, laastarit, yms. jalkojen hiertymiä varten sekä pientä syömistä ja juomista
  • termos / juomapullo repun sivutaskuun


Jalkaan

  • Retkeilyyn tarkoitettuja ohuempia keinokuitusukkia sekä myös paksumpia ”villa sukkia” 2-3 paria
  • tukevat retkeilykengät mielellään Goretex-kalvolla
  • retkikengän säärystimet (jos eivät ole vettä hylkivät)
  • sandaalit tai lenkkarit.


Housut

  • Liikuntaan sopivat shortsit alarinteille
  • talviliikuntaan sopivat pitkät kalsarit
  • välihousut, esim. hiihtofleecet
  • tuulihousut
  • muut hengittävät ja kosteutta luovuttavat alusvaatteet

Ylävartalo
 

  • Lyhyet ja pitkät aluspaidat, synteettistä materiaalia
  • ohut fleecepaita, vrt. välikerrasto
  • takki (Goretex tai vastaava)
  • sadetakki tai sadeviitta
  • hanskat


Päähän ja kasvoille

  • pipo
  • safarihattu
  • aurinkolasit, muista korkea UV-säteily
  • aurinkovoide (korkea suojakerroin)
  • huulirasva (rasvainen)
  • huivi kaulan ympärille


Muuta tarpeellista

  • korvatulpat
  • retkipyyhe
  • kosteuspyyhkeet
  • käsidesi
  • paperinenäliinat ja vessapaperirulla
  • varasilmälasit ja aurinkolasit
  • linkkari
  • taskulappu tai otsalamppu pattereineen
  • pientä pureskeltavaa kuten energiapatukoita
  • rusinoita, pähkinöitä tms.
  • kuumaan veteen sekoitettavat juomat tarpeen mukaan
  • nikotiinipurkkaa